Runoja

Runoja luonnosta on kirjoitettu yhtä kauan kuin runoja ylipäätään. Ihminen on kasvanut pääsääntöisesti lähellä luontoa viimeaikaiseen kaupungistumiseen saakka.

Etenkin vanhoilta mestareilta löytyy runsaasti luontorunoja. Heille luonto oli innoituksen lähde, jopa pyhän palvonnan kohde. Vuodenaikojen vaihtelu sekä luonnon ihmeet ja yksityiskohdat herättivät tunteita.

Nyt, kun luonto kärsii ihmisen itsekkään elämäntavan vuoksi, luontorunot puhuttelevat meitä uudella tavalla. Ne ikään kuin näyttävät meille kadotetun paratiisin, mutta samalla ne puhuvat luomakunnan puolesta.

© Kristillinen taideseura 2011.
Sivu valmistui 13. kesäkuuta 2011. Sivua päivitettiin viimeksi 28. joulukuuta 2011.