Arto Vuorela
Musiikki- ja äänentoistoliike St. Paul’s Sound Oy perustettiin v. 1990. Mitä perheyrityksen nimen taustalta löytyy, tj Jori Ahl?
Noin 12-vuotiaana hyvä äänentoisto alkoi innostaa. Ajan myötä autoin ystäviä ja seurakuntiakin laitehankinnoissa. Soitin 18 v koskettimia Onesimus-gospelbändissä (joka oli myös CAF:n jäsen ja voitti Suomi-gospelin mestaruuden). Vähitellen bänditoiminta ja fysikaalisen kemian ala vaihtuivat äänentoistoyritykseksi ja työssäoppimiseksi. Audiovisuaalisen alan koulutus tms. olisi hyväksi, muttei työn ohessa mahdollista. Vaimolle, merkonomi Sarille on luontevaa hoitaa hallintoa ja markkinointia.
Mikä on tilanne kristillisissä piireissä tai alan yleisedellytyksissä?
Eräs sotaveteraani kiitteli, että kerrankin sai selvää, mitä kirkossa sanottiin. Äänentoisto oli kunnossa. On mielekästä palvella kristillisiä toimijoita, jotta ilosanoma ei kuulosta kuin huopatossusta tulevalta ääneltä, mutta jalo ajatus ei kanna pitkälle. Emme pärjäisi myymällä vain hengellisille tahoille, joista monilla on säästötavoitteita. Raha tulee pääosin sekulaaripuolelta, ja tämä on luonnollista.
Kulttuuriala ja mekin olemme lirissä, jos tapahtumia ei saa järjestää. Osaavan työvoiman löytäminen on hankalaa ja palkkaaminen kallista. Tavaran saanti on vaikeutunut: jopa vuosien toimitusajat johtuvat globaalista komponentti- ja konttipulasta. On syytä tilata saatavuuden mukaan, jolloin osto- ja pankkivelkaa voi kertyä. Verkkokaupan pyörittäminen ja nettisivuston ylläpito vievät aikaa. Kovassa kilpailutilanteessa katteet jäävät pieniksi. Ostaja saattaa jopa tilata 3000 € tuotteet ulkomailta, jos hinta on 20 € alempi. Mutta jos myymme samaan hintaluokkaan kuin isot ulkomaiset verkkokaupat ja annamme suomalaisen takuun, katsomme olevamme houkutteleva vaihtoehto. Pyrimme toimittamaan verkkotilaukset nopeasti, ja koska muusikoiden työajat eivät ole tyypillisiä virka-aikoja, palvelemme myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Kotistudiot ovat helpottaneet omaa äänitetuotantoa. Mutta miten hoituu asiakkailta laitevalinta ja käyttökoulutus?
Liikkeessä ja puhelimitse autamme valinnassa, mutta osto, opettelu ja käyttö ovat pitkälti ostajan vastuulla. Keskieurooppalaiseen katuhintaan sisältyy vain tuote. Oppeja löytyy nettifoorumeilta ja videoilta, mutta konsultointia ja koulutusta saa myös erikseen. Asiakas saattaa esim. hoitaa äänentoistojärjestelmän (PA) kaapeloinnit ja laiteasennukset ohjeiden mukaan, ja me käymme virittämässä systeemin käyttökuntoon.
Mitä haasteita seurakunnissa on äänentoistolle? Kaiku/kierto, miksaajat?
Jo suunnittelussa tulee huomioida akustiikka. Arkkitehdit eivät haluaisi johtoja ja kaiuttimia näkyville. Sähköiselle bändi- ym. toiminnalle ne ovat välttämättömiä, mutta ehkä tulisi myös tehdä akustointia esim. akustointilevyillä seinille, käyttää suuntaavaa
PA-systeemiä tai käännettäviä paneeleita. Jos aulassa, lastenhuoneessa, keittiössä tai ulkotiloissa halutaan seurata salin ohjelmaa, äänentoisto voidaan jakaa ryhmiin.
Alku- ja loppupää eli mikrofonit ja kaiuttimet ovat tärkeitä. Mikkejä on eri tarpeisiin: on rintanappia, pääpantamikrofonia,
kädessä pidettävää tai etäältä ottavaa suuntaavaa haulikkomikrofonia. Induktiosilmukat palvelevat kuulolaitteiden käyttäjiä ja langattomat kuulokkeet ja tulkkausjärjestelmät vieraskielisiä. Miksaamisen lisäksi on tarve hallita kameraa ja laulun sanoja. Joissain seurakunnissa tekniset asiat ovat liian harvojen varassa, toisissa on intoa ja porukkaa, jossa osaamista jaetaan.
Mitä konsertin, luennon tms. tapahtuman striimaukseen tarvitaan?
Tyypillisesti kamera, mikrofoni, äänikortti, tietokone ja nettiyhteys, ja käytetään muutama sata euroa. Laitevaihtoehtoja löytyy, eräs on Zoom-kameratallennin. Jokin ohjelmisto tarvitaan, niitä on myös ilmaisia. Ja voi älypuhelimellakin toimia – niissä on hyvä kamera, mutta erillinen mikrofoni voi olla syytä kytkeä.
Tietokoneiden tulo äänentoiston rinnalle on hankaloittanut asioita. On Apple/Android, erilaisia liittimiä, ohjelmistorajoitteita ja asiakkaan huono kuvaus lähtötilanteesta. Tietokone- ja kamerafirmoilla on omat osaamisalueensa, ja asioista selvitään yhdessä. Firmat voivat striimauspalveluiden tarjoamisen lisäksi konsultoida asiakkaan oman tuotannon pystyttämisessä periaatteella avaimet käteen tai tuntiveloituksena.
No, miltä Pyhä Paavali kuulostaa nimenä? Jotkut haluavat katsoa hänen sanojaan vihapuheeksi. Onko vapautta olla kristitty toimija?
Nimellä halusimme korostaa seurakuntayhteyksiä ja äänenlaatua. Nimeä eivät kaikki ymmärrä, se sotketaan St. Pauli ja Reeperbahniin, tai joku saattaa epäillä, teemmekö Paavalista pilaa. Mutta saatetaan kysyä, olemmeko jotain uskovaisia. Myönteinen vastaus voi luoda jatkokeskusteluja taikka lopettaa keskustelun siihen.